Terapeuttisen kuvataiteen menetelmän - peruskurssi


Koulutuksen keskiössä on kuvallisen tekemisen kautta syntynyt sisäinen prosessi. Kuva ilmaisee tunteita paremmin kuin sanat. Kuvin voi esittää kokemuksia joita on vaikea sanoittaa. Kuvallinen ilmaisu nostaa tietoisuuteen aiemmin tiedostamattomia asioita ja tätä kautta alitajuiset tunteet voivat tulla tiedostetuiksi ja niitä voidaan käsitellä.

Peruskurssi on eri suuntauksia ja menetelmiä yhdistelevä terapeuttisen kuvataiteen menetelmä sekä itsenäinen soveltava kuvataideterapiamenetelmä.

Menetelmässä on tärkeintä taiteellisten menetelmien aikaansaama sisäinen prosessi ja oma kokemus, joiden kautta

- Opit ymmärtämään ja ilmaisemaan itseäsi entistä paremmin

- Opit antamaan muodon tunteille ja ajatuksille

- Opit avaamaan sisäisiä lukkoja ja antamaan voimavarojen lisääntyä

- Saat kokemuksen luovan ilmaisun merkityksestä luovassa prosessissa

- Saat kokemuksen ryhmän tuesta ja merkityksestä

- Saat kokemuksen yhteisöllisyydestä

- Opit menetelmiä, joita voit käyttää itseesi ja muiden hyväksi kotona ja työelämässä

Kurssin aikana tutustutaan seuraaviin menetelmiin;

Kuvataideterapeuttiseen ajatteluun ja perusmenetelmiin, kuvan voimaannuttavaan vaikutukseen, kehotyöskentelyyn ja TRE -harjoitteisiin. Perehdymme myös NLP- harjoitteisiin ja ratkaisukeskeiseen ajatteluun, luovaan kirjalliseen itseilmaisuun, rentouttaviin menetelmiin, sekä mielikuvatyöskentelyn yhdistelevään käyttöön.

Viitekehyksenä on sovellettu kuvataideterapia ja voimavarasuuntaiset terapiat. Perusoletuksena on, että ihminen on vastuussa itsestään ja valinnoistaan. Menetelmä ei korosteta menneisyyttä, vaan ymmärryksen ja muutoksen mahdollisuudet ovat tässä hetkessä.

Kuvataideilmaisussa syntyneitä kuvia ei analysoida tai tulkita. Keskeisiä teemoja ovat taiteen avulla tapahtuva muodon antaminen erilaisille tunteille ja ajatuksille sekä luovuuden käyttö voimavarana.

Työskentely painottuu osallistujan oman tekemisen prosessiin sekä niiden jakamiseen ryhmässä pääsääntöisesti oman kokemuksen kautta. Ryhmä noudattaa terapiaryhmän periaatteita, mutta ei ole terapiaa vaan painottuu käytännön työskentelyyn. Kuvatyöskentelyyn kytketään kaikkien aistikanavien ja miellejärjestelmien harjaannuttamiseksi musiikkia, rentoutusta ja luovaa liikettä.
Osallistujilta ei edelletytetä taiteellista osaamista.
Kurssi sisältää teoriaosuuden, ryhmäkeskustelut, omakohtaista työskentelyä ja vertaisryhmä tapaamiset sekä henkilökohtainen coaching tapaaminen.

Kurssi teemoina on mm. rajat, merkityksellisyys, häpeä, voimaantuminen, rakkaus, uskomukset, sisäisen lapsen kohtaaminen.

Mitä kurssi antaa?

- Valmentaa itsensä ymmärtämiseen / itsetuntemukseen ja voimavarojen lisääntymiseen.

- Kuvallinen ilmaisu toimii mielikuvien ja tunteiden herättäjänä ja jäsentäjänä
- Kuvan kanssa työskentely on aktiivista toimintaa
- Kuva antaa mahdollisuuksia silloinkin kun sanat eivät riitä
- Kuva on väline vuoropuhelulle
- Terapeuttisten kuvataide menetelmien käyttäminen sisäisten voimavarojen vapauttamiseksi

Kenelle kurssi sopii?

Kurssi soveltuu kaikille itsetuntemuksen ja voimavarojen lisäämisestä kiinnostuneille sekä mainiosti menetelmälliseksi täydennyskoulutukseksi eri ammattialoille, joissa voi soveltaa luovia menetelmiä.

Sisältö:

Tapaamiset 5 jaksoa / 10 lähiopetuspäivää
Vertaisryhmä tapaamiset
Coaching tapaamiset
Kuvataide- ja kirjalliset tehtävät
Opintoportfolio - prosessipäiväkirja

Ilmoittautuminen: kirjoita itsestäsi lyhyt (A4) tarina, jossa ilmenee mitä haet kurssista.

Tarvittaessa otamme yhteyttä hakijaan.

Aikaisempaa kokemusta maalaamisesta tai luovistamenetelmistä ei tarvitse olla, vain avointa mieltä.

Aikataulu 2023

Kurssi koostuu 10 päivästä la klo 9.15-16.30, su klo 9.15-16

1. jakso: 21.-22.1.-23

2. jakso: 18.-19.2.-23

3. jakso: 25-26.3.-23

4. jakso: 22.-23.4.-23

5. jakso: 27.-28.5.-23

Kurssihinta: 1350 €, sis. alv. 24 %

Kaikki materiaalit kuuluvat koulutuksen hintaan.                                                                             Tarvittaessa koulutuksen voi maksaa 4 osassa, tällöin maksuun tulee 20 € korotus (laskutus- ja seurantamaksu).

ILMOITTAUTUMINEN JA TIEDUSTELUT:

tuomarinkylan.taidekartano@gmail.com / 050 5638511 (jos et saa meihin yhteyttä puhelimitse, niin jätä soittopyyntö sähköpostilla).

Taiteen avulla voit tehdä elämästäsi löytöretken!

Taiteen tie aukaisee elämän salaisuuksien ovia!

Taiteen tie on loputon seikkailu. Anna tämän voiman virrata lävitsesi ja nauti uusista löydöistä, jotka eteesi tulevat!

Jatkukoon elämäsi tarinasi taiteen kielellä. Taiteen voima kantaa!

KOULUTTAJAT

Vastuukouluttaja: Maarit Björkman-Väliahdet: Taideterapeutti, NLP- Trainer, Työnohjaaja, Taideohjaaja, Coach, Kuvataiteilija, Suomalainen eroseminaari ohjaaja, Kliinisen hypnoterapian opintoja

Maarit Björkman-Väliahdet

"Olen kasvanut ja elänyt taiteen parissa, perheessä, jossa luovuus ja energia ovat yhtälö. Tunteiden ja ajatusten visualisointi kuvataiteen keinoin on keino oppia hallitsemaan ja ymmärtämään elämäänsä paremmin; sitä kokonaisuutta, josta lähtevät valinnat ja niiden seuraukset. Mielikuvien tekeminen näkyväksi vapauttaa sisäisiä voimavaroja, energiaa, joka on yhtä kuin elämässä tarvittava liike."
Olen toiminut taideterapeuttina ja kuvataiteilijana lähes 30 vuotta sekä pitänyt erilaisia luovuus- ja intuiitio maalausryhmiä eri ikäisille.
Taiteen tekeminen ja sen tuoman prosessin kokeminen kuuluu kaikille.

Kouluttaja: Maarit Kareno: TRE- ohjaaja (sertif.), Taideterapeutti (EXA), HuK, KuvataiteilijaKuvataiteilija (Taidekoulu Alfa, 2019)

Maarit Kareno

Minun elämääni taide ja taideterapia tuli 2000-luvun alussa, kun vaihdoin ammattia tehtyäni miltei pari vuosikymmentä osa-aikaisesti lapsi- ja perhetyötä oman perheen hoidon ohella. Ekspressiivisen taideterapian opiskelu muutti minua ja elämääni. Olin aina etsinyt olennaista, pyrkinyt asioiden ytimeen. Nyt aloin pyrkiä itseni ytimeen, kuuntelemaan itseäni ja tuo asennoituminen jatkuu edelleen. Se on myös opettanut kuuntelemaan muita.
Valmistuin ekspressiivisen taideterapian terapeutiksi Inartes Instituutista v. 2008 ja siitä lähtien olen pitänyt luovia ryhmiä kansalaisopistossa ja vuosien ajan taideterapiaa Kelan rahoittamille masentuneiden ja työssä uupuneiden ryhmille. Lisäksi olen pitänyt omia jokaiselle tarkoitettuja ryhmiä eri teemoin sekä yksilöterapiaa.

TRE (Tension Releasing Exercises) eli suomeksi stressinpoistoliikkeet ja tärinä alkoi kiinnostaa noin kymmenen vuotta sitten ja kouluttauduin TRE_ ohjaajaksi. Tämä koulutus on lisännyt paljon tietoisuutta kehon ja psyyken sekä henkisen puolen yhteydestä ja voin hyödyntää tätä tietoisuutta myös taideterapeuttisessa ja kuvallisessa työskentelyssä ja ohjaamisessa.

Kuvataiteilijaksi valmistuin Taidekoulu Alfasta keväällä 2019. Sitä ennen harrastin maalaamista parikymmentä vuotta ja kävin erinäisiä kursseja.

Vieraileva kouluttaja: Liisa Mustonen: Gestalt terapeutti, valmentaja ja työnohjaaja ( Gestalt Therapist, Organizational consultant and coach.), Tunteet työelämässä-valmentaja, Pari-ja seksuaali terapeutti, Eroseminaari ohjaaja, Teatteritaiteen tuplamaisteri /Ohjaajantyö / Näyttelijäntyön laitos

Liisa Mustonen

on saanut henkilökohtaisesti kokea todeksi että, "mikä syntyy suhteessa, on mahdollista parantua suhteessa". Lähes kaikki meidän emotionaaliset kokemuksemme, hyvät tai traumaattiset, syntyvät suhteessa toiseen ihmiseen. Ja kivuliaat tunteet voidaan kohdata, kesken jääneet kuviot, epäterveet dynamiikat ja traumat voidaan eheyttää ja purkaa turvallisessa ihmissuhteessa. Gestalt-terapian ja metodin ydin on kohtaaminen, interaktiivinen kenttä ja kehotietoisuus, tietoisuuden itsestä kasvattaminen, vastuu ja muutoksen mahdollisuus. Minulle Gestalt filosofia, metodi ja psykoterapia on ollut käänteentekevää. Olen "minuuteeni paluumuuttaja", olen tullut tietoiseksi vanhoista ja tarpeettomista dynamiikoistani, ottanut itsestäni vastuuta ja valinnut itselleni terveesti. Hiljalleen olen oppimassa hyväksymään "sen mikä on" ja luottamaan prosessiin.

OSALLISTUJA PALAUTE:

Terapeuttisen kuvataiteen menetelmäkoulutus oli enemmän kuin aavistelin tai odotin. Ajattelin löytäväni välineitä käyttää taidetta omassa työssäni, samalla tunnustella sitä, missä merkityksessä ja muodossa taide voisi minulle työssä ja elämässä olla. Päädyin olemaan osa ryhmää, jossa oli lupa tuntea, ilmaista, jakaa syviä kipuja ja riemuja kunkin elämästä kuvien, liikkeen, kirjoitusten, musiikin kautta. Maaritit loivat turvallisen ja lämpimän ilmapiirin. Tehtävät johdattelivat kokemaan monen aistikanavan ja muodon kautta taiteen ihmeellistä voimaa. Miten moni asia, jonka oli mielessään jo käsitellyt ja oivaltanut, löysikin kuvaksi, tekstiksi tai liikkeeksi tullessaan väylän suoraan tunteisiin tai kohtaan, jossa muutokselle aukesi tila. Ja miten ryhmän voima tuli koetuksi sanojen, kosketusten ja erilaisten tehtävien kautta. Sain paljon ideoita ja oppia taiteen käyttämisestä oman työn välineenä, mutta sain paljon enemmänkin. Sain itsetuntemusta, oivalluksia, onnellisia hetkiä taidekartanolla ja löysin taas askelen eteenpäin omalla matkallani. Suosittelen lämpimästi Taidekoulu Alfan ryhmiä, ne johdattelevat lempeästi kohti intuitiota ja omaa polkua taiteen kautta. - Päivi

Ilmoittaudu alla olevalla lomakkeella tai s-postilla: tuomarinkylan.taidekartano(at)gmail.com